18. helmikuuta 2018

VUODEN 2017 TOP 5 TV-SARJAT


1. Greyn anatomia

Löysin Greyn anatomian Viaplaysta noin vuosi sitten ja olin myyty ihan ensimmäisestä jaksosta lähtien. Olin aikanaan tosi kova Täydelliset naiset -fani (tykkään kyllä edelleen!) ja siskoni suositteli minulle Greyn anatomiaa jo tuolloin. "Saman tuotantoyhtiön sarja, mutta paljon parempi kuin Täykkärit!" En uskonut, sillä sairaalasarjat eivät oikein koskaan ole tuntuneet minun jutulta. Lapsena Teho-osastosta jäi kamalat traumat kun verta näkyi niin paljon ja Housekaan ei ikinä oikein iskenyt. Mutta Greyn anatomia, ah!

Sarja siis alkaa siitä, kun sekalainen sakki lääkäriharjoittelijoita aloittaa erikoistumisopintosa seattlelaisessa sairaalassa. Sarjan pääosassa on Meredith Grey (Ellen Pompeo), mutta myös muut hahmot saavat kiitettävästi jalansijaa. Hahmojen henkilökohtaiset draamat on hienosti kiedottu yhteen sairaala-arjen kanssa. Katsoin muutaman kuukauden aikana sarjaa melkein kahdeksan tuotantokautta, kesällä pidin pienen tauon ja nyt olen jatkanut yhdeksännelle kaudelle. Sarjaa on tähän mennessä tehty 14 tuotantokautta, mutta ilmeisesti kausia tulee olemaan ainakin 16. Välillä sarjaa katsoessa on tuntunut, että kyllä tämän varmaan voisi jo lopettaa, mutta pakko myöntää, että olen niin kiintynyt sarjan hahmoihin ja tapahtumapaikkaan, että ei minua oikeastaan haittaa, vaikka vielä useampi kausi onkin katsomatta. Suosittelen kovaan draamannälkään!

"Each of you comes here today hopeful. Wanting in on the game. A month ago you were in med school being taught by doctors. Today, you are the doctors. The seven years you spend here as a surgical resident will be the best and worst of your life."

2. Skam

En ole varmaan ihan väärässä jos väitän, että Skam on yksi viime vuosien kohutuimmista tv-sarjoista - eikä suotta! Milloin viimeksi olemme saaneet nauttia pohjoismaisesta superkoukuttavasta nuortensarjasta? Niinpä. Norjalainen Skam rantautui Suomeen rytinällä, mutta minulta kesti hetki ennen kuin hyppäsin mukaan Skam-hullutukseen.

Mikäli joku on jotenkin onnistunut välttymään Skamilta, niin tässä kaikki, mitä sinun tulee tietää: oslolaiset lukiolaiset, paljon draamaa, erityismaininnan ansaitseva soundtrack ja ihanat, samaistuttavat ja lahjakkaat nuoret norjalaisnäyttelijät. Neljän tuotantokauden mittaiseksi jäänyt sarja käsittelee kullakin kaudellaan jotakuta sarjan päähahmoista. Teemoja ovat suhteet, uskonto, seksi ja seksuaalisuus, mielenterveysongelmat ja ystävyys. Sarjassa on onnistuttu tuomaan hienosti esiin 2000-luvun nuorten ongelmia ja vieläpä todella samaistuttavalla tavalla. Pakko kylläkin todella, että vielä enemmän sarja olisi varmaan iskenyt juuri teini-ikäisenä, mutta kyllä sen katsoi mielellään vähän vanhempanakin. Minulla oli aikanaan Skins, tämän päivän nuorilla Skam (joka onneksi on lähempänä ainakin omaa todellisuuttani kuin Skins oli!).

"Whether you believe in Allah or Jesus or evolution or parallel universes there is only one thing we know for sure. That life is NOW."

3. Shameless

Shameless ei oikeastaan ole minulle mikään uusi tuttavuus. Aloin katsomaan sarjan jenkkiveriosta (josta siis tässäkin puhun, en alkuperäisestä brittiversiosta) varmaan jo vuonna 2013, mutta katsottuani neljännen tai viidennen kauden jokunen vuosi sitten, tuntui, että minulle riitti. Sattumalta kuitenkin kuudes kausi alkoi pyöriä syksyllä telkkarissa, ja se oli menoa taas.

Shameless sijoittuu Yhdysvaltain Illinoisin osavaltioon Chicagon kaupunkiin, jossa epäonninen Gallagherin perhe taistelee selviytyäkseen jokapäiväisestä elämästä. Perheeseen kuuluu alkoholisti-isä Frankin lisäksi kuusi lasta, joista vanhin, Fiona, yrittää pitää perheen kasassa isän rillutellessa menemään. Kuulostaa ehkä aika dramaattiselta, mutta draaman lisukkeena tarjotaan myös aivan loistavaa komediaa. Mielenkiintoisen sarajsta tekee se, että siinä päästään lähemmäs amerikkalaisen unelman toista puolta. Huonolta alueelta tulevan perheen kohtaamat ennakkoluulot amerikkalaisessa yhteiskunnassa ovat välillä aika rankkaakin katsottavaa, mutta toisaalta on huvittavaa seurata, miten Gallagherin perhe myös osaltaan ehkä toimii juuri siten kuin heidän odotetaankin.

Ensimmäiset kaudet ovat todella hyviä, mutta omasta mielestäni taso laskee tasaisesti mitä pidemmälle sarjassa mennään. Ei sitä huonoksi voi väittää vielä seitsemännenkään kauden jälkeen, mutta alkupäähän verrattuna meininki ei enää uudemmilla kausilla ole huipussaan!


"Just because we were born here, doesn't mean that we end up here."

4. South Park

Heh, tämä sarja ei varmaankaan paljon esittelyjä kaipaa :-D South Park oli mulle vuosia aivan suorastaan inhokkisarja, mutta katsottuani muutaman jakson kunnolla ajatuksen kanssa, olin ihan myyty. Edelleen jotkin vitsit ovat mulle vähän liikaa, mutta pääasiassa naurattaa. South Parkissa pystytään pilailemaan (useimmiten) onnistuneesti kaikkien kustannuksella. Esimerkiksi kun sarjassa irvaillaan USAn tämänhetkiselle hallitukselle, eivät myöskään hallituksen vastustajat välty pilkanteolta. Se on oikein virkistävää! Jos epäkorrekti huumori kolahtaa, anna ehdottomasti South Parkille mahdollisuus.

"Your mamma's so poor she can't even pay attention!"

5. Game of Thrones

Game of Thrones on varmaan myös teille kaikille jollain tavalla tuttu sarja. Aloin katsomaan GOTia silloin, kun ensimmäistä kautta näytettiin ekaa kertaa Suomen televisiosta, ja ekan jakson alku sai minut ihan koukkuun. Sen jälkeen koko sarja lässähti niin pahasti, että en jatkanut enää ensimmäisen kauden jälkeen katsomista. Kaikki kuitenkin hypettivät sarjaa niin paljon, että noin vuoden päästä annoin sille toisen mahdollisuuden ja katsoin ekan kauden uudelleen tokasta ehkä kaksi jaksoa, mutta edelleenkään kiinnostus ei riittänyt. Syksyllä päätin, että katsotaan nyt sitten vaikka väkisin jos se on kerran niin hyvä. Katsoin kaikki kaudet varmaan muutamassa viikossa ja joo, olihan se ihan hyvä, mutta ei minusta vieläkään kaiken ylistyksen arvoinen.

Kun tässä luettelen viime vuoden lempisarjojani, olisi varmaan aiheellista selittää, miksi pidän niistä. Sen sijaan aion luetella tähän muutaman GOTin huonomman puolen: Hahmoja alkaa olla seitsemännelle kaudelle päästessä jo niin paljon, että ainakin minun on vaikea keskittyä siihen, mitä kullakin on meneillään. Juonikuviot ovat niin solmussa, että jotenkin kaikki se dynamiikka, jota on vain nostatettu kausi kaudelta, kompastuu omaan mahtipontisuuteensa ja alkaa tulla vain sellainen olo, että oi kunpa tämä jo loppuisi.

Joka tapauksessa, hieno sarja, hyvät näyttelijät, mielenkiintoinen juoni, mutta tässäkin on se ongelma, että ei vaan keskittyminen ja mielenkiinto enää riitä. Jos kuitenkin kaipaat hyvää fantasiasarjaa, niin otapa tästä koppi!

"When dead men and worse come hunting… You think it matters who sits on the iron throne?"

Kertokaa ihmeessä mulle teidän lempisarjoista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti