7. lokakuuta 2015

191

Hei! Huomasin tässä jokin aika sitten, että yhdelläkään minun kirjekavereistani ei ole synttärit kesällä. Sen sijaan yhtä lukuunottamatta kaikki ovat syntyneet elo-joulukuussa! Ei siinä sinänsä mitään, mutta tuossa elo-syyskuun vaihteessa olikin sitten melkoinen synttärirysäys ja lähetinkin kolme synttäripakettia matkoihinsa. Edelleen ois yksi synttärilahja lähettämättä, mutta nyt oon ollut vuoteen omana nyt pari päivää, mikä ei oo kyllä ainakaan lisännyt kirjoitteluintoa ja täten on lahjakin jäänyt lähettämättä. Muutenkin on taas jonkin verran postia kasautunut, ehkä viikonloppuna tai viimeistään syyslomalla olisi taas aikaa vastailla kirjeisiin!

 photo _MG_8450_zpscrah0vhl.png photo _MG_8451_zpsshrowavz.pngTällainen paketti lähti Lauralle Belgiaan. Sain itse Lauralta synttärilahjaksi mixtapen, ja koska olen intohimoinen soittolistojen laatija, en voinut olla varastamatta ideaa! Lähetin myös suklaata, itsetehdyt lapaset ja korvikset, teetä ja muuta pientä.

 photo _MG_8452_zpstunq1r5l.pngMaille Japaniin lähetin synttärilahjaksi Mymmeli-pyyhkeen, tikkareita, suomalaisia postimerkkejä, Marimekko-kortteja ja teetä.

 photo _MG_8453_zpsltqwnwr1.pngMarriah'lle Yhdysvaltoihin lähetin Muumi-julisteen ja teetä.

Loppuun vielä halusin esitellä teille viimeaikoijen mahtavat korttiostokset, nimittäin kaksi Disneyn postikorttikirjaa. Vasemmanpuoleisen tilasin Amazonista ennakkoon tuossa kesän lopulla ja oikeanpuoleisen ostin Lontoosta. Jos kyseisten laatikoiden osto mietityttää, niin aikankin sinisen boksin sisällöstä löytyy Youtubesta "unboxing" videoita, joten ei kun katsomaan. Minulle itelleni laatikoiden sisältö oli vähän yllättävä ja aluksi olin ehkä vähän pettynyt, mutta jälkeenpäin kortteja useampaan otteeseen plärättyäni täytyy todeta, että tykkään kyllä korteista ihan hirveästi.
 photo _MG_8455_zpswwujopfu.png

ENG: Hi! Here you can see a few birthday gifts that I sent out to the world last month. Somehow all of my pen pals seem to have born during August-December, except for one, haha. In the last picture you can see some of my latest postcard purchases - Disney postcard books. I bought the left one from Amazon and the right one from London. Really love them!

2 kommenttia:

  1. Oi hitsi, mistä päin Lontoota ostit tuon toisen kirjan? On niin ihania C:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löytyi sellaisesta upeasta kaupasta kuin Forbidden Planet! En tasan tiiä että mihin kaupunginosaan se kuuluu, mutta Oxford Streetin metropysäkiltä oli varmaan joku reilu kilsan matka kävellä sinne :-) Tosin myöhemmin huomattiin että Covent Gardenin ja Tottenham Court Roadin pysäkit olis olleet paljon lähempänä, hehs.

      Poista