30. syyskuuta 2014

128 - Hometown glory

Kaikkien niiden vuosien jälkeen kun uhosin lähteväni Torniosta niin kauas kuin pippuri kasvaa, on todella vaikeaa sanoa ääneen, että mulla on kotiin oikeasti tosi kova ikävä. Olen tässä viimeisen kuukauden ajan yrittänyt selvittää, että mikäs paikka tämä Tampere nyt oikein on, sillä Tampere ei ollut mulle oikeastaan koskaan mikään vaihtoehto. Ei ikinä. Ei missään nimessä siksi, että minulla olis ollut jotain tätä paikkaa vastaan - en vain tiennyt Tampereesta mitään, enkä oikeastaan voi sanoa tietäväni vieläkään. Osaan sanoa, että asun Suomen kolmanneksi suurimmassa kaupungissa, suuren valtatien varrella, mutta en minä tästä Tampereesta oikein muuta tiedä. Kaikki on suurta ja pelottavaa. Mutta kuitenkin jännää. Mutta silti tuntuu, että olen vähän hukassa.
 photo _MG_5044_zps26c46e5c.jpg

 photo _MG_5047_zpsdef1539e.jpgViime aikoina olen soitellut äitin ja iskän kanssa poikkeuksellisen paljon, sillä mulla on ollut niitä tosi kova ikävä. Iskän kysyessä "joko on koti-ikävä", oon sanonut että ei, vaikka eihän se pidä paikkaansa. Tuntuu vain kamalan väärältä ikävöidä takaisin, kun on puhunut kotikaupungistaan niin ikävään sävyyn jo vuosikaudet ja odottanut kuin kuuta nousevaa sitä, että pääsee vähän katselemaan maailmaa muuallekin. En kuitenkaan voi väittää ettenkö olisi pettynyt, etten nähnyt ihan ensimmäistä ensilunta, joka Tornioon satoi joskus viime viikolla. Kaikkein parasta oli aina herätä omassa huoneessa sellaiseen aamuun jona vain tiesi, että nyt on tullut lunta ja sitten rientää ikkunalle kurkistelemaan kaihtimien välistä vain huomatakseen, että maa on hennon lumipeitteen alla.Eräänä yönä viime toukokuussa menin lempipaikkaani yöpiknikille ja mietiskelin, että minnehän minä sitten Tampereella menen, kun on levoton olo eikä kotona ole tilaa minulle ja ikäville ajatuksille. Kotona olisin keksinyt vaikka sata vaihtoehtoa. Olisin voinut kävellä lempipaikkaani, ottaa alle auton ja ajaa iskän luo, mennä tutkimusmatkalle niille metsäkaistaleille, jotka pienenä olivat varsinaisia aarreaittoja pienine mustikkapensaineen. Minne minä osaan täällä suunnistaa? photo _MG_5061_zps89f9048a.jpg
Kesä meni kamalan nopeasti ohi ja tuntuu kuin minulla olisi ollut vain hetki aikaa sanoa heihei Torniolle. Eihän kyse nyt ole siitä, ettenkö minä sinne saisi palata tai mennä käymään milloin tahansa, mutta paluu tänne tulee aina olemaan vaikeaa siksi, että kodin pitäisi olla nyt täällä. Vaan kun ei se ole. Enkä minä tiedä, tuleeko kotini olemaan kotikotona enää ikinä. Se tuntuu kovin pelottavalta. Menenkö minä sinne enää ikinä jäädäkseni? Tuleeko vielä sellaisia päiviä, ettei paluuta jonnekin muualle ole? Että kun ollaan kotona, niin sitten myös ollaan kotona. photo _MG_5040_zps5b0c3812.jpg
Oltuani Tampereella vähän yli viikon totesin, etten ole ikinä ollut näin pitkään poissa kotoa. Nyt olen ollut poissa kotoa tasan kuusikymmentä päivää, mikä tuntuu ihan hirvittävän paljolta, mutta toisaalta tuntuu niin hyvältä tietää, että tasan viidenkymmenenkuuden päivän jälkeen minä pääsen taas kotiin. Vain vähäksi aikaa, mutta kuitenkin. Kotikotiin.

ENG: I'm just feeling a bit homesick.

4 kommenttia: