27. kesäkuuta 2014

109 - Crete pt. 1

Viimeinkin, täältä pesee Kreikan reissun kuvia! Oltiin siis viikko Kreetalla Haniassa (tai hotelli sijaitsi sellaisessa paikassa kuin Agii Apostoli) ja reissusta on nyt aikaa suunnilleen kuukausi. Varattiin matka jotain kolme viikkoa ennen kuin lähdettiin ja lähtöä edeltävänä yönä taidettiin molemmat Riinan kanssa nukkua vaan pari tuntia! Ei siis kumpikaan oltu ikinä käyty lentokoneella missään Suomen ulkopuolella ja muutenkin ulkomaanmatkat rajoittui molemmilla lähinnä muutamaan Tallinnan reissuun ja Haaparannalla pyörimiseen.

Lento meni hyvin ja kesti jotain nelisen tuntia ja koska meillä oli valmismatka, niin löydettiin oppaamme ja bussimme tosi helposti. Koska budjetti oli rajallinen, niin meillä ei sisältynyt mitään all inclusive -juttuja meidän matkaan, vaan oltiin muistaakseni kahden tähden hotellissa. Mutta! Ei saa antaa sen hämätä. Meillä oli ihan jäätävän suuri huone ja vieläkin isompi parveke! Veikkaan, että meidän parveke oli varmaan isoin koko hotellin parvekkeista. Muutenkin paikat oli ihan siistit eikä se aamupalan ja muiden ruokaostosten tekeminen itse niin kamalaa ollut. Hotellia lähimpänä olevaan kauppaan oli matkaa hurjat 50 ja varmaan kilometrin säteellä oli ainakin kaksi isompaa ruokakauppaa, joista toinen oli Lidl. Mutta tässä siis kuvia hotelliympäristöstä :-) photo _MG_5194_zps229bf535.jpgYläkertaan eli meidän huoneeseen johtavia portaita kehysti tosi kauniit pinkit kukkapuskat. photo _MG_5347_zps0f562a16.jpg
Ihan pikkuruinen kaistale näkyy hotellihuonettakin tässä, mutta pointtina nuo ihanat muovisandaalit jotka ostin!
Loput kuvat onkin sitten parvekenäkymää :-D photo _MG_5086_zps4d4c5ede.jpgTällainen näkymä kohtasi heti kun parvekkeelle astui. photo _MG_5202_zpsfed0b217.jpg photo _MG_5203_zps60af7e9e.jpg
Siinä näkyykin meidän lähimarketti. Tuntuu muuten, että tuolla oli kaupassa kaikki tosi halpaa! Siis tai sellaiset elintärkeät jutut, kuten kokis ja muut.. Vaatteet ja ravintolasyöminen taas oli ihan samaa hintaluokkaa kuin Suomessakin. photo _MG_5099_zps7f392605.jpgMulla oli kaksi reissutavoitetta: nähdä palmu ja meri. Olin vähän pettynyt kun aluksi näytti siltä että suurin osa palmuista on ananaspalmuja (????, tämännäköisiä kuitenkin) mutta olihan siellä sitten noita korkeitakin joissakin pakoissa! photo _MG_5095_zpsb52e001e.jpgSamalla kadulla meidän hotellin kanssa oli jonkin verran muitakin hotelleja, baareja ja ruokapaikkoja. Tuossa ihan meidän hotellin vieressä, jossa näkyy nuo kirkkaimmat valotkin, oli joku baari, jossa joka ilta soi mahoton hittikimara ja parina iltana siellä oli joku esiintyjäkin, jolla ei kylläkään aina mennyt ihan nappiin.. :-D

ENG: Here are some photos from my trip to Greece! Most of these were taken from the balcony of our hotel room. We had a huge room and even bigger balcony, which was really nice! Even the bars and other hotels near ours didn't bother. We didn't have all inclusive, so we bought our own breakfast and the nearest store was only about 50 meters away from our hotel. Bigger markets weren't far either. One of the best things in Crete were definitely all the beautiful flowers and plants which we could admire from the balcony. Wish we had those colorful beauties here in Finland too. The views were amazing! Wish we had those colorful beauties here in Finland too. I'll post the rest of the photos in another two or three posts and I also have some analog photos from our trip to show to you :-) So stay tuned!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti