26. joulukuuta 2013

081

Myöhäiset jouluntoivotukset kaikille minunkin osaltani :-) Toivottavasti saitte viettää mukavan ja levollisen joulun. Me Jennan kanssa jouduttiinkin koukkimaan läpi jopa neljä paikkaa jouluna, mutta illalla saatiin rauhoittua Ruotsin puolella Hama-helmillä askarrellen. Voisinkin tässä jossain vaiheessa postailla muutaman uuden jutun mitä oon tehnyt. photo _MG_3589_zps79c97fae.jpgTosiaan jouluna pyörähdettiin ensin mummon luona, sitten käytiin mutka serkkujen luona, sieltä kiirehdittiin ruokailemaan Suomen kotiin ja sitten santsaamaan Ruotsin kotiin. Välipäivät ollaan mässytelty karkkia kolmen kuukauden tauon jälkeen ja katseltu sarjoja ja leffoja ja tänään käytiin pyörähtämässä alennusmyynneissäkin. photo _MG_3592_zps09c37ad6.jpgLahjaksi tuli kaikenlaisia kivoja ja käytännöllisiä juttuja, mikä on ihan mahtavaa. Meidän äiti varsinkin on aina ollut sellainen, että se on ostellut kaikkea turhanpäiväistä lahjaksi joulukuun kulutushysterian hengessä. Tänä jouluna lahjoja saatiin paljon vähemmän kuin aikaisempina vuosina, mutta lahjaa oli kyllä jo ihan tarpeeksi siinäkin, että meikäläisen auto korjattiin, hehee :-) Yritin myös itse löytää edes jokseenkin tarpeellisia lahjoja kaikille, vaikka on minussakin vähän sitä äitini vikaa, että pitää ostaa kaikkea kun tavara on vaan niin kivaa. photo _MG_3587_zps064406bf.jpg
Ostin itselleni Postin alennuksesta kauan himoitsemani Marlon Brandon säästöpossun. Kuinka ironista. photo _MG_3588_zps33f3deb4.jpgLatailkaapa vielä akkuja uudeksi vuodeksi, minäkin yritän palailla asiaan vielä ainakin kerran ennen ensi vuotta :-)

21. joulukuuta 2013

080

Heippa! photo _MG_3554_zps4260c461.jpgKolomee yötää jouluun on! Apua. Oon ollu jouluhässäkän keskelä tosi kiireinen nyt viimiset pari viikkoa, joten en oo jaksanut postaillakaan mitään. Nyt ois kuitenkin kirjejuttuja pitkästä aikaa. photo _MG_3571_zpsf46cb500.jpg
Sain Essiltä tämän kirjeen muistaakseni jo marraskuun lopulla. Mukana tuli ihania sydäntarroja ja pikkuruinen kortti! photo _MG_3573_zpsdb67853a.jpgKuten jossain postauksessa mainitsinkin jo, niin ehdin hoputella vähän turhaan Belgialaista kirjekaveriani ja sain häneltä parin viikon sisällä kaksi kirjettä Oli kiva lukea Lauralta ihan extrapitkä kirje ja saada suloinen joulukortti. photo _MG_3575_zps1ce53780.jpgEssille lähti vastauksena tällainen kirje. Mukaan pistin pienen rullan koristeteippiä. Äiti oli ihan varma että postin työntekijät ei löydä tuota postimerkkiä, mutta toisinpa kävi! photo _MG_3580_zpsc1587671.jpgLauralle laitoin vähän itse tuunatun kirjekuoren :-D Tuossa vihreässä ei meinannut näkyä oikein mikään kynä, niin piti kehitellä sitten hätäratkaisu. Laitoin kirjeen mukaan teetä ja tarroja. photo _MG_3577_zps79e1b261.jpg
Jokin aika sitten sain sähköpostia Englannissa asuvalta Hiljalta, jonka kanssa lupasin alkaa kirjeenvaihtoon :-) Tällaisessa kuoressa lähti aloituskirje siis sinne suuntaan!

Davidin sisko kävi viikko sitten täällä kylässä ja toi heidän äidiltään mulle ihanat tuliaiset Kiinasta! photo _MG_3596_zps90160d1e.jpg
Sain siis tommosen söpön Kokeshi-kirjepaperisetin, jossa oli mukana myös tarroja ja sitten tuon laatikon, jossa oli iso pino kannen kuvan mukaisia kortteja ja kirjekuoria :> photo _MG_3566_zpsc5c4bff4.jpg
Myös ebaysta tilaamani Jetoy-muistilaput saapuivat joitakin viikkoja sitten. photo _MG_3563_zps4ba73a7e.jpg photo _MG_3562_zps1252496a.jpg photo _MG_3559_zps5a11fb6c.jpgTilasin itelleni Etsystä ja Teippitarhasta ihania teippejä joululahjaksi. Tuo ruskea Muumi-teippi on minun ehoton lemppari. On kyllä tosi harmi, ettei Suomesta löydy mistään noita Muumi-teippejä ja sitten niitä pitää tilata ihan törkeillä hinnoilla jostain Japanista.. Eniveis, merieläimillä kuvitettu paksu teippi on Teippitarhasta ja yhden teipin sain samaisesta puljusta kaupanpäällisenä :-)

8. joulukuuta 2013

079

Hyvää sunnuntaita! Mulla on takana supertylsä viikko, oon nimittäin ikään kuin jumissa Davidin luona, sillä minun auto on ollut viikon jo huollossa. En oo päässyt siis käymään kotona viikkoon, enkä oo sen takia voinut kirjoitella vastauskirjeitäkään (sori viivästyksestä, Essi!). Harmittaa tosi paljon, sillä sain Belgiasta Lauraltakin pitkästä aikaa kirjeen ja haluaisin niin kovasti päästä jo vastailemaan. Ois kiva keretä lähettää vielä yksi kirje hänellekin ennen joulua.
 photo _MG_3389_zps9b74f67c.jpgMaanantaina alkoikin sitten viimeinen lukiojakso, ihan mahtavaa. Mulla on vaan kolme kurssia, tosin hommaa tuntuu silti olevan ihan riittämiin. Onneksi kohta on kuitenkin loma, jota ootan jo kovasti! Oon henkeen ja vereen talvi- ja jouluihminen, enkä malta oottaa, että pääsisin jo tekemään kaikenlaisia perinteeksi muodostuneita joulujuttuja. Haluaisin myös päästä pian iskän luo laittamaan joulua omaan pikku kammariini.

Viime viikkojen aikana oon vähän askarrellut joulukortteja ja ostellut tietysti lahjoja. Vähän ehkä harmittaa myöntää, mutta oon ostanut suurimman osan lahjoista netistä. Jotenkin se sellaisten "joululahjaostosten" tunnelma katoaa, kun kaiken voi tilata niin helposti parilla napautuksella. Toisaalta taas on kiva, että netistä löytää niin helposti sellaisia juttuja joista toiset tykkää, eikä tarvi arvuutella täyteen tupatuissa ostoskeskuksissa, että mikä lahja olisi mieluisin. Myös sellainen yleinen stressi, mikä lahjaostoksilla tuntuu muista ihmisistä tarttuvan, ei tule nettishoppailua harrastaessa.

En kuitenkaan ole unohtanut itseäni nettiostoksia tehdessäni! photo _MG_3405_zpscfc158eb.jpgLöysin ebaysta jonkun intialaisen tyypin, joka myi tosi halvalla tällaisia julisteita. Näille tuli postareineen hintaa ehkä jotain neljä euroa. Jännä muuten, minun huone on täynnä kaikkia buddhalais- ja hindulaishenkisiä juttuja, vaikken kyllä ole mitenkään kumpaankaan uskontoon sidoksissa. photo _MG_3409_zps7124b74e.jpgEbaysta löytyi myös halvalla hiusliituja, joten halusin ostaa niitä päästäkseni kokeilemaan latvojen liukuvärjäämistä. Ihan hauskan näköiset niistä tuli, vaikka jouduinkin vähän kikkailemaan saadakseni värin kunnolla näkymään tukassani.

Tosiaan, kuten tulikin mainittua siitä, että sain Lauralta kirjeen pitkästä aikaa, niin kerkesin jo pari viikkoa sitten lähettää huolestunutta postia hänelle, jossa kyselin Myyrä-kortin muodossa, että ovathan aiemmin syksyllä lähettämäni lahja ja kirje tulleet hänelle perille. Kortti oli muuten sellainen ihana joulukalenterikortti. Mulla on itselläkin semmonen, tosin eri kuvalla, kun en saa suklaakalenteria vääntää tämän karkkilakkoni takia :-( Kyselin äidiltä, että löytyiskö siltä yhtään postimerkkiä, jotta saisin kortin matkaan ja ruvettiinkin kaivelemaan sitten meidän keittiön romulootaa. Sieltä löytyi vanhoja joulupostimerkkejä, joita pistin kuoreen kaksi kappaletta. Toisessa oli kuva joulupukille kirjoittavasta lapsesta ja toisesta kranssi. Postimerkit olivat arvoltaan 0,40e ja 0,60e. Niitä katsellessa tuntui varsin hullulta se Itellan ilmoittama postimerkkien hintojen nousu.. Joka tapauksessa, romukopasta löytyi vielä yksi merkki, jonka äidiltä vein, sillä halusin sen itselleni talteen. photo _MG_3423_zpsb3aeecec.jpgIhana! En muista olenko koskaan maininnut keräileväni postimerkkejä? Mulla on sellainen äidin vanha postimerkkialbumi, jossa on lukuisia äidin aikoinaan keräämiä merkkejä. Vihko on niin vanha, että siellä on sellaisiakin maita listattuina, joita ei oikeastaan enää edes ole. Äidillä oli postimerkkejä mitä erikoisimmista maista, ja se kertoi papan saaneen niitä aikoinaan joltain huoltoasemalta, missä se oli käynyt tankkaamaassa. Jos lukijoissa on postimerkkien keräilijöitä, niin kertokaa ihmeessä, että mistä löytyisi postimerkkialbumeita? Haluaisin itse keräämilleni postimerkeille oman kansion ihan jo senkin takia, että äidin vanhassa kirjassa ei siis kaikkia valtioita ole. Olisi muutenkin kiva, että mulla olisi ihan ikioma kirja mitä saisin sitten täytellä. Oon myös miettinyt, että alkaisin pyytämään postcrossing-kortitkin kirjekuorissa, jotta saisin merkit talteen, sillä en haluais kuitenkaan alkaa pilaamaan kortteja, jotta saisin liotettua postimerkit irti.

 photo _MG_3377_zps879716c2.jpg
Ostin pari viikkoa sitten itselleni muuten Pikku Prinssin! En oo ikinä lukenut kyseistä kirjaa, joten ajattelin kaiken hehkutuksen perusteella, että ehkä viimein olisi aika. Oon kyllä erittäin vakuuttunut jo pelkkiä kirjasta lainattuja otteita lukemalla, joten en usko, että tämä kirja tulee minut pettämään. Minusta kirjan kuvitukset ovat myös ihan hirmu kauniita.

Viimeisimpänä halusin laittaa kuvan jo joskus keväällä tekemästäni 1,50 euron kirppislöydöstä, nimittäin tuosta SMG:n levyn kannessakin nähdystä Monarch of the Glen -taulusta. Ihan sairaan hieno! Tosin näkyypä kuvassa kaikkea muutakin epämääräistä.. photo _MG_3381_zpscd0e40ee.jpg

Tämmönen kilometripostaus tällä kertaa. Ensi kerraksi yritän taas panostaa noihin postijuttuihin!

5. joulukuuta 2013

078

Sen suurempia selittelemättä, tässä taas viime kuun kymmenen kuunnelluinta kappaletta. Mulla alkoi taas lukiojakso, joten lukujärjestykseen totutteleminen on vienyt oman aikansa ja blogi on ollut vähän hiljainen, mutta yritän taas tsemppailla. Siihen asti näillä mennään. (Nauttikaa pikselimössöbannerista, minä ainakin teen niin) photo 3_zps59752e88.jpg

27. marraskuuta 2013

077 - HAMA!

 photo hamamaam_zps99f55b32.png

Viimeinkin pääsin tämän aiheen kimppuun, josta oon aikonut kirjoittaa jo ikuisuuksia! Tai siis ainakin kuukauden verran.. Kuitenkin. Kaikki on varmaan pienenä leikkinyt hama-helmillä ja rakennellut niistä kaikenlaista hauskaa. Ite sain ensimmäiset hama-helmeni joululahjaksi joskus 8-vuotiaana. Mulla oli muutama erilainen alusta, muistaakseni joku tyttö, heppa, sydän ja oisko ollut kuusikulmio. Innostus helmiin kesti jonkin aikaa, kunnes ne yhtäkkiä lykättiinkin jonnekin kaapin perälle, eikä niitä sieltä sen koommin kaivettu esiin. Ainoa muisto, mikä mulla on jäljellä tuon aikaisista hama-taiteiluistani, on mummoni mökillä seinällä riippuva hamoista koottu tyttö.

Tässä jokunen aika sitten innostuin tästä ihanasta näpertelystä uudelleen, kun näin Instagramissa jonkun askarrelleen hamoista kaikkea muuta kuin näitä tylsiä "valmiskuvioita". Eipä ois tullut mieleenkään pienempänä, että niistä voi tehdä muutakin kuin tytöntylleröitä ja hevosia. Mulla tuli palava tarve päästä näpertelemään helmillä, joten seuraavana päivänä Davidin kanssa lähdettiin helmiostoksille. photo _MG_3452_zpsc7db092d.jpg
Tässä on minun tämänhetkiset varusteet. David osti mulle tuon ison pöntön, jossa on 10 000 helmeä. Laatikko sisältää muistaakseni pinkkejä, punaisia, keltaisia, sinisiä, vihreitä, violetteja, mustia, valkoisia, mintunvihreitä ja oransseja helmiä. Multa hupeni aluksi mustat helmet ihan hurjaa vauhtia ja heti seuraavana päivänä piti olla taas rynnimässä kauppaan ostamaan lisää helmiä. Sitten tuli valkoisten vuoro. Oon käyttänyt tuosta isosta pöntöstä jo lähes puolet, mutta lisääkin helmiä on tullut välillä ostettua. Irtopusseina oon ostanut ruskeita, mustia, valkoisia, vaaleansinisiä ja harmaita helmiä. Niitä löytyy ainakin Torniosta parhaiten Prismasta ja Haaparannalta Barnens Husista. Alustat oon ostanut niin ikään Prismasta, mutta myös Torniossa Tamppiksen vieressä olevasta löytömarketista ja Ica Maxista Haaparannalta. Myös (pian sulkeutuvassa) Jalassa Haaparannalla näytti olevan hamoja. Muualta en ole vielä päässyt helmiä metsästämään, mutta kuulemani mukaan Kärkkäiseltä löytyy jumalattomia hama-tuuseja. Alustat eivät minusta hirveän paljon toisistaan poikkea, olivatpa ne sitten "halppiksia" tai eivät. Tästä päästäänkin lempiaiheeseeni - feikkihelmiin. photo _MG_3455-horz_zpsc69bdf05.jpg
Oon ostanut nyt kahta erilaista ei-hama-settiä. Toiset ovat ilmeisesti sellaiselta ruotsalaiselta valmistajalta kuin Nabbi ja toiset on, noh, mitä lie, mutta pullon kyljessä lukee siis Pearl tai Pearls. Molemmat helmet ovat paljon kovempia kuin oikeat hamat ja reiät helmissä ovat jokseenkin epämuodostuneita. Sitten se suurin tekijä: nämä helmet silittyvät ihan törkeän huonosti. Vaikka viisi minuuttia silittelisit tasaiseen tahtiin, niin ei, nämä ei tunnu sulavan yhteen. Jos siis hama-innostus puhkeaa kukkaan, niin ei kannata mennä sieltä missä rima on matalin. Mulle kerrottiin, että Ikeastakin sais hamoja, mutta ite oon tullut siihen tulokseen, että en osta enää mitään muita kuin niitä aitoja helmiä.

No miten niitä kuvioita sitten tehdään? Se lienee kaikille varmaan tuttu juttu, mutta kerronpahan kuitenkin omat niksit. Kuvioita en juurikaan suunnittele itse, vaan suurimman osan tähän mennessä tehdyistä kuvioista oon löytänyt joko Pinterestistä tai Instagramista. Pinterestistä löytyy hurjan paljon erilaisia kuvia valmiista hama-teoksista, joista sitten itse vaan laskea tihrustelen, että mille pikselille on käytetty mitäkin väriä. Joihinkin kuvioihin löytyy myös tosi hyvät ohjetaulukot, kuten esimerkiksi tässä. Tärkeää on tietää, että minkä kokoiselle alustalle tekee, jottei sitten rupea tekemään liian suurta kuvaa liian pienelle alustalle. Minun suurin alusta on 30x30, mutta niitä saa isompiakin ja alustoja voi myös yhdistellä. Hyviä ohjeita ja inspiraatiota löytyy siis Pinterestisä esimerkiksi hakusanoilla hama, hama beads tai perler. Instagrammia selailen vaan hakusanalla hama. Joskus kun oon halunnut tehdä jonkun Super Mario -kuvan johon ei oo ollut mitään ohjetta, oon ettinyt sopivan kuvan netistä ja laittanut Paintiin, jossa sitten oon laittanut sen taulukko-jutun päälle niin siihen on saanu sitten ruudut. Hyvin selitetty. photo _MG_3483-horz_zps32198966.jpg
Jos katson ohjeesta miten kuvia tehdään ja jokin asia, esimerkiksi varjostus, ei ole mieleeni, jätän sen vaan kylmästi tekemättä. Joskus oon tehnyt myös omia värimuunnelmia, jotta saisin kuvioista mieleiseni. Varjostuksen kanssa mulla onkin ollut vähän ongelmaa, kun täältä ei oikein mistään saa näitä laimeampia värejä, joten on vähän paha lähteä varjostamaan tummaa väriä toisella tummalla värillä. Myöskään beigen sävyjä ei tunnut täältä saavan, joten kaikki ihmishahmot ja itse Mario on valitettavasti jäänyt vielä tekemättä.

Helmet siis kehiin ja näpräilemään. Helmiä saa tietääkseni kolmen kokoisena, itse teen niillä perus mideillä, mutta jos haluaisin tehdä vaikka magneetteja, niin kokeilisin ennemmin mini-helmiä. Maksi-helmet taas on minusta turhan isoja yhtään mihinkään tarkoitukseen, mutta makunsa kullakin. Kun kuva on valmis, on silityksen aika. Aluksi mulla oli kamalia ongelmia olla silittämättä liikaa, siksi osa noista tekemistä jutuistani onkin menettänyt pikselisyytensä ja sulanut vähän liikaa. Siksi ne on joistakin kohdista semmosia littulättyjä. Silittämiseen tarvii luonnollisesti silitysraudan ja -laudan. Raudan ja hama-levyn väliin pitää tietysti laittaa leivinpaperia. photo _MG_3505_zpsdcf6bd37.jpg
Se on todellakin tullut selväksi, että liian kuumalla ei kannata silittää, sillä muuten ne helmet just sulaa liikaa. Silitän yleensä kahdella pisteellä ja parhaimmassa tapauksessa silitykseen menee alle puoli minuuttia. Painelen rautaa hieman ja nostan välillä sitä pois, en siis pidä rautaa kokoajan kiinni levyssä. Silitän kuviot molemmilta puolilta, sillä oon havainnut sen tehokkaammaksi teoksen kasassa pysymisen kannalta. Lopuksi laitan valmiit kuviot jonkin painavan kirjan alle vähäksi aikaa, etteivät ne käpristyisi.

Mitä näillä sitten oikein tekee? Jaa-a. Tottahan se on, että mitään varsinaista virkaa näille on ehkä vähän vaikea keksiä, mutta oon ajatellut tehdä näistä esimerkiksi lasinalusia vaikkapa joululahjaksi. Äidilleni askartelin ison kasan hama-kortteja, joita hän voi jouluksi lähetellä ympäri kyliä. Joulukortti-inspiraatiota hamoilla taiteillessa voi etsiä vaikkapa tästä postauksesta. Vaikka näihin hommiin uppoaakin aikaa ja rahaa, niin tämä on ehdottomasti mieleisintä tekemistä mitä oon pitkään aikaan löytänyt. Tosiaan, vielä kun saisi jostain niitä erikoisempia värejä. Jos joku tietää jonkin hyvän kaupan mistä hamoja löytyy, niin saa vinkata! Torniosta oon mielestäni kaivanut aikalailla kaikki puljut läpi, mutta jos sitä joskus sattuisi vaikka käymään ison maailman markkiniolla, niin tietäisi mistä etsiä.

Loppuun vielä saatte nähdä minun luomuksiani :-)
 photo _MG_3469_zps70105ff4.jpg
Tässä on ehdottomasti lempiaiheeni, mitä hamoilla voi tehdä. Pelasin itseasiassa touko-elokuu välisenä aikana kolme Mariota läpi, joten kai mulla jäi jokin buumi päälle.. Kun puhuin niistä lasinalusista, niin esimerkiksi Toadista sais aivan ihania semmoisia. Tuohon kilpeen käyttämäni vihreät helmet ovat juurikin niitä feikkejä, ja olihan se yhtä taistelua saada tuo luomus pysymään kasassa. Taisin silitellä sitä yhteensä jotain 15 minuuttia. Sitten joskus kun saan hailakampiakin keltaisia helmiä, niin haluaisin tehä ihan naamallisen ja jalallisen Koopan. photo _MG_3461-horz_zps965a23f2.jpg Tuossa maitotölkissä tulee just hyvin esille se, että miltä näyttää sitten kun helmet sulaa liikaa. Tuo meloni oli vähän omaa sovellustani, en löytänyt mistään sellaista ohjetta, että olisin saanut kaaresta täysin pyöreän! Höh. photo _MG_3462-horz_zpsb91a3901.jpg
Myös Masi Pallopää on tehty niistä feikkihelmistä ja taisin koota tuon itseasiassa kolme kertaa ennen kuin sain sen lopulta pysymään kasassa. Kirby on ensimmäisiä luomuksiani ja jälkeenpäin oon miettinyt, että mustat reunat näyttää vähän tönköltä. Kirby ja suurin osa Mario-teoksista on siis sillä Paintin taulukkotekniikalla tehtyjä. photo _MG_3464_zps57267b76.jpg
Tämä on yksi isokokoisimmista töistä mitä oon tehny. Nälkäpelin Matkijanärhihän se siis siinä. Mulla pelottaa, että tuo menee poikki, kääks. photo _MG_3518_zpsaf7ccd8b.jpg
Tässä viime viikonloppuna tekemiäni juttuja. Pienimpiin teoksiin menee aikaa ehkä 10-15 minuuttia, mutta esimerkiksi pelkästään tuon Hamtaron kokoamisessa taisi mennä tunti.

Tämmöstä siis! Oon saanut innostettua tähän myös siskoni, ja siskopuoleni mieskin taisi ryhtyä tuumasta toimeen minun luomukseni nähtyään. Toinen on iältään 24 ja toinen jo yli 30, eli tämä homma ei todellakaan katso ikää. Onko teistä kukaan tykästynyt hama-helmiin? Tai onko vinkkejä insipiraatiosivustoille? Minun Pinterestin hama-boardin voi käydä tsekkaamassa tästä! Toivottavasti postaus oli mieleinen :-)

Ps huomasiko kukaan, että blogin nimi vaihtui viimeinkin?

21. marraskuuta 2013

076

 photo aijgd_zpsdc4a098d.jpgHalusin vielä tehdä toisenkin postauksen tänään ja sen muodossa informoida, että Davidin parveke on yks minun lempparipaikoistani. Oon kesän ja syksyn myötä ikuistanut siitä monta nättiä auringonlaskua sekä filmille että muistikortille. Tässä taivas on ihan supernätti. Huomasin myös että kameran linssissä on vähän likaa, pitäisi ehkä putsailla se. Viikonloppuna on taidebasaari ja vaikka oonkin peeaa niin oon siitä ihan tosi innoissani. Hyvää yötä!

075

Oon tässä lähiaikoina taas tilannut vähän (krhm..) tavaraa netistä ja joka päivä harjottelun jälkeen olenkin ampaissut sormet syyhyten postilaatikolle. Aika usein siellä on kaikkea muuta kuin paketteja minulle, eikä asiaa ainakaan auta se, että sekä Torniossa, Kemissä että Oulussa on postissa työnseisauksia.. Kiva. Ymmärtääkseni Oulu taitaa olla omalla kohdallani tässä tapauksessa se merkittävin tekijä, kun siellä on tietääkseni just se tärkeä piste, jonka kautta posti lähtee kulkeutumaan tänne päin. Ja siellä on käsittääkseni lakkoiltu jo eilisestä lähtien. No, hyvää kannattaa vissiin odottaa? As if..

Viime viikolla onnekseni kuitenkin saapui parikin mieltäylentävää juttua. Yksi niistä oli uusi tilaus pikwahchanilta! Kuten taisin jo aiemmin mainita, niin oli ihan pakko tilata lisää niitä Jetoy-kortteja. Ehkä vähän muutakin. photo _MG_3305_zps5b155b06.jpgTilasin siis kaksi kuuden kortin pakettia, jouluteippiä, tarroja ja tilauslahjana sain kaupanpäälle myös pikkuruisia maatuska-muistilappuja ja vielä yhden Jetoy-kortin. photo _MG_3318_zpscbea679b.jpg photo _MG_3308_zps414ad6ee.jpg
Tämä teippi oli minusta ihan hurjan söpöä. Meinasin tilata sitä jo ensimmäisellä kerralla, mutta en millään raaskinut. Onneksi sitä oli vielä jäljellä toisen tilauksen tehdessäni! photo _MG_3345_zpscb4d1131.jpgMuistilaput siis olivat tosiaan ehkä peukalon kokoisia. En oikein tiiä miten niitä olisi fiksuinta käyttää. Ainakin söpöjä kirjanmerkkejä niistä tulisi.

Tässä ei olleetkaan ainoat kivat postit - sain myös Essiltä kirjeen ja yhden ihan huipun kortin Postcrossingin kautta! Essiltä tulleen kirjeen kylläkin unohdin kuvata, mutta se oli hirmu suloinen. Etenkin kirjekuori oli tosi nätti. Vastauksena Essille lähti Barbapapa-kirje. photo _MG_3338_zps09a545a2.jpg photo _MG_3340_zps3cdf3ff1.jpg

Se huippu juttu, joka Postcrossingin kautta tuli Briteistä, oli minun eka Doctor Who -kortti! Olin näköjään niin täpinöissäni, että unohdin kuvata kortin etupuolen (se on joka tapauksessa tällainen) ja omgomg nyt tulee se paras - postimerkki!!!! photo _MG_3333_zpse8b695b0.jpgJotenkin hauska kontrasti, että kortin etupuolella on ensimmäinen tohtori ja takapuolella viimeisin tohtori. Tai siis viimeisin vielä silloin kun nuo kortit ja merkit ilmestyivät. Ai että.

18. marraskuuta 2013

074

Sain Essiltä tällaisen kivan haasteen!

Blogihaasteen ohjeet:

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun tulee keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa/seuraajaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.


11 asiaa minusta:

1. Hävettää myöntää, mutta minun sanavarasto on kuin merimiehellä konsanaan. Kiroilen ihan järkyttävän paljon ja saan kuulla siitä huomauttelua aika useinkin.. Tottakai "aikuisessa" seurassa taikka kirjoittaessani pyrin valitsemaan sanani vähän tarkemmin, mutta muuten meikäläisen puhetyyli on jokseenkin retuperällä.

2. En syö punaista lihaa, en käytä alkoholia tai muitakaan päihteitä, enkä usko mihinkään jumaliin.

3. Haluan ulkomaille! Oon niin vihainen siitä, etten oo koskaan vanhempieni kanssa päässyt matkustamaan. Oon joskus harkinnut tekeväni postauksenkin aiheesta.. :-D Joka tapauksessa, lähivuosina haluaisin suunnistaa jonnekin hieman kauemmas kuin Haaparannalle. Tallinna on sitten siitä seuraavaksi "kaukaisin" paikka, missä oon käynyt.

4. Edelliseen kohtaan viitaten, mulla on ihan järisyttävä kaipuu sellaisiin paikkoihin missä EN oo käynyt (eli kaikkialle). Lukemalla ja kuuntelemalla muiden matkakertomuksia tai katselemalla kuvia matkoista pystyn liittämään vaikka minkälaisia ns. eläviä muistoja kyseisiin paikkoihin.

5. Pidän kirjoittamisesta. En kylläkään kirjoita blogin ja kirjeiden tai postikorttien lisäksi vapaa-ajallani paljon mitään, mutta harvoin oon koulussa annettujen tehtävien edessä ihan sanattomana. Etenkin mielipidekirjoitukset on minun mieleeni, koska minusta on ihana perustella mielipiteitäni selkeästi jaksoteltuna paperille.

6. Valmistun keväällä! Jee! Hurraa! Tai siis, vielä on englanti kirjoittamatta ja pari kurssia ammattikoulussa käymättä, mutta keväällä minusta pitäisi näillä näkymin tulla ylioppilas ja media-assistentti. Tulevaisuuden opiskelupaikka on vielä vähän kysymysmerkki ja pidänkin välivuotta ihan varteenotettavana vaihtoehtona. Torniosta aion kuitenkin lähteä pois.

7. Minusta on ollut tosi kivaa, kun oon saanut tehdä ihan palkallisia hommia valokuvaajana muutaman keikan verran kesällä. Otin parit valmistujaiskuvat ja kuvasin myös ekan kerran häät! Oli jännää.

8. Pidän itseäni jotenkin kamalan kiireisenä ja aikataulutettuna ihmisenä, vaikka oikeasti mulla on kyllä ihan hirveästi luppoaikaa. Jotenkin vaan tuntuu, että ois tosi paljon hommaa, mutta se voi kyllä johtua siitäkin, etten saa ikinä mitään tehdyksi.

9. Oon kutonut tänä syksynä villasukat. Elämäni ensimmäiset sellaiset. Ja leiponut myös ihan itse kakun. Sinänsähän kummassakaan ei ole mitään ihmeellistä, mutta jos tietäisitte vaan millaisia minun kädentaidot on (7. luokalla mulla oli koko vuosi aikaa tehdä huppari käsitöissä enkä saanut sitä ikinä valmiiksi, kun taas muut teki jonkun avaimenperän, pipon, sen hupparin, mekon ja mitä vielä..) niin voisitte yllättyä tästä suorituksesta. Ruuanlaitosta sen verran, etten osaa keittää perunoita tai makaroonia.. Valmisruuat on minun bravuuri.

10. Ahdistun tosi helposti ja vaivaan päätäni kaikenlaisilla asioilla, jotka ei välttämättä edes koske minua itteäni. Oon kuulema tässä asiassa ihan samanlainen kuin mummoni.

11. Oon ihan hirmu iloinen, että minut tägättiin tähän viimeinkin :-D Tämä on kiertänyt varmaan jokaisessa lukemassani blogissa ja bloggaajat ovat sitten kirjoittaneet että "en haasta ketään ku kaikki on jo tehny tämän" tai "saa tehdä kuka haluaa". Jälkimmäiseen en oo koskaan halunnut taipua, joten ootin kärsivällisesti varmaan kaks vuotta ja viimeinkin tämä haaste saavutti minutkin!


Vastaukset kysymyksiin:

1. Mikä on parasta joulussa?
Ehdottomasti Lumiukko. Se on paras asia koko jouluaatossa. Tänä jouluna myös se, että minun karkkilakko loppuu silloin, jee! Hurjan kivoja juttuja on myös se että saa antaa lahjoja (etenkin Riinalle on aina tosi hauska ettiä lahjoja hihihii) ja sukulaisten näkeminen.

2. Mitä asiaa odotat tällä hetkellä?
Sitä että saisin ihan oikeasti nämä kaksi koulua nyt suoritettua. Viime vuodesta lähtien kaksoitutkinto on alkanut tuntumaan jo pieneltä taistelulta itseni kanssa..

3. Mikä on sulle tärkeintä sun elämässä?
Läheiset ihmiset tietysti. Muita sellaisia juttuja joita ilman ois vaikea kuvitella eläväni on musiikki ja kiinalainen ruoka. Heheh.

4. Viihdytkö yksin?
Viihdyn. Joskus on ihan kiva viettää omaa aikaa ja katsella elokuvia ja tehdä itselleen vaikka jotain hyvää salaattia.

5. Tykkäätkö matkustella?
No kuten tuolla ylempänä mainitsin niin matkailukokemukset on jääneet vähän vähäisiksi.. Mutta ihan varmasti tykkäisin!

6. Pelaatko fb:ssa Candy Crushia? Jos niin millä tasolla oot? :D
En pelaa :-D

7. Kuinka kauan oot pitäny blogia?
Ekan blogini oon aloittanut tammikuussa 2009, mutta säännöllisesti oon nyt blogannut kesästä 2010. Eli vähän reilut 3 vuotta.

8. Mikä on sun lempikarkki?
Salmiakki ja lakritsi! Oon nyt ollut siis 8 viikkoa karkkilakossa, mikä on ehdottomasti pisin aika ikinä, että oon ollut syömättä karkkia. Jokainen päivä on ollut ihan hirveää tuskaa.

9. Ootko siisti ihminen?
Oon tosi cool. Ei vaan, mulla ei sinänsä häiritse jos omassa huoneessa vallitsee sellainen hallittu kaaos, kunhan tiedän missä mikäkin tavara on, mutta kyllä minun silmääni miellyttää enemmän siisti ympäristö. Esimerkiksi Davidin luona löydän aina siivoiltavaa ja tiskaan sen kämppiksenkin tiskit ettei ois niin sotkuisen näköistä. Oon vähän ärsyttävä.. :-D

10. Mitä asiaa/tapahtumaa et unohda koskaan?
Ensimmäisenä tulee mieleen se kun menetin rakkaimman Elli-koiran :-( Se oli mulle maailman tärkein asia ja toivoisin niin kovasti että voisin saada rakkaan karvapalleron takasin. Hmph.

11. Pitäisikö lunta jo tupruttaa?
Joo! Tykkään talvesta ja lumesta niin kovasti, pihallakin ois iltaisin paljon valoisampaa jos ois vähän lunta.

Minun kysymykset:
1. Missä kaikissa maissa olet käynyt ja missä maissa haluaisit käydä?
2. Mikä on paras tapa/kanava löytää musiikkia?
3. Mikä on paras lukemasi kirja?
4. Millainen olisi unelmiesi talo/asunto?
5. Oletko aamuvirkku ja iltatorkku vai toisin päin?
6. Mikä on mukavin/kaunein/viihtyisin kaupunki Suomessa?
7. Mistä pidät kotikaupungissasi?
8. Kumpaa ilman on hankalampi elää, puhelinta vai tietokonetta?
9. Mikä on sinun "turvapaikkasi", eli minne menet kun olet surullinen, stressaantunut jne.?
10. Mitä pelkäät?
11. Tykkäätkö suunnitella asioita pitkällä tähtäimellä vai elätkö ennemmin päivä kerrallaan?

Haaste ei saavuta ihan yhtätoista bloggaajaa, mutta hei te siellä!

 .. ja tottakai kaikki muutkin saa tehdä! :-)

13. marraskuuta 2013

073

Tässä taas viime kuun kuunnelluimmat kappaleet. Valokuvia ei tämän postauksen täytteeksi oikein ole, sillä aina töistä tullessa on niin pimeää :-( Viikonloppuisin oon taas liian laiska tarttumaan kameraan.. En siis jaksa alkaa täyttää postausta tekstilläkään, joten musiikki puhukoon jälleen puolestaan. Sen vain haluan sanoa, että Veronica Maggio on ihan täydellinen! photo _MG_3298_zpsaf756eea.jpg

072

Oon nyt tuhlannut viimeisetkin kultakolikkoni postimerkkeihin, ja eilen tilin saldon tarkastaessani siellä komeilikin ruhtinaalliset yksi senttiä. photo _MG_3279_zps94332a26.jpgPääsin viimeinkin tuosta karmivasta nukke-kortista eroon, kun suomalaisnainen toivoi nukkekoteihin ja nukkeihin liittyviä kortteja. Molempien lintukorttien vastaanottajat olivat halukkaita vastaanottamaan mitä vain, joten päätin että noista kahdesta olisi viimeinkin aika hankkiutua eroon. Pikku Prinssi lähti kohti Puolaa, oli tosi vaikea päättää että lähettäisinkö tuon vai Inge Löökkiä, mutta kun uudet kortit polttelee laatikossa niin Prinssihän se sitten lähti matkaan. Muumi-kortti lähti Taiwaniin naiselle, jonka lemppareita Muumeista olivat Hattivatit ja Nuuskamuikkunen. Harmi vain, että se ainokainen Hattivatti-kortti tuli lähettettyä jokunen viikko taaksepäin jonnekin muualle, ja surullista mutta totta, tämä oli ainoa Muumi-korttini, jossa näkyi Nuuskamuikkusta! Sääli että se katselee jonnekin ihan muualle kuvassa. photo _MG_3292_zps52f13685.jpgSain alkuviikosta Davidin äidiltä Kiinasta tuliaisiksi muutaman mustavalkoisen postikortin ja eilen niistä kaksi lähtikin heti matkaan. Nuo kortit oli hieman isompia kuin normaalit postikortit, mikä on minusta ihan kiva, sillä tuntuu monesti että korteissa ei ole riittävästi kirjoitustilaa :-D Noissa korteissa oli takana myös kuviin liittyviä hauskoja faktoja; Hollantiin lähteneessä kortissa oli takapuolella juttua Kiinalaisesta uudesta vuodesta ja siihen liittyvistä perinteistä ja Yhdysvaltoihin matkaavan kortin takana kerrottiin siitä, miten Kiinassa lapsi on heti synnyttyään yhden vuoden ikäinen. Silloin kun kirjoiteltiin vielä Eun Yeongin kanssa, niin minusta oli ihan hirveän vaikea tajuta, että miksi ne siellä (Etelä-Koreassakin) laskee iän niin hupsusti. photo _MG_3296_zps6713617d.jpgTuskailin ihan hirmu saksalaismiehen kortin kanssa. Hänellä oli profiilissaan älyttömän pitkä lista korteista mitä EI saisi lähettää, ja kun viimein tajusin että tuo kiva vanha mainoskortti on varmaan ainoa mikä minun valikoimastani hänelle kelpaa, niin huomasin kortin kirjoitettuani, että kortti ei olekaan hänen mieleensä oikean kokoinen, vaan vähän normaalia postikorttia isompi. Minusta on tosi perseestä nämä tyypit joilla on ihan järjettömän tarkat vaatimukset siitä mitä saa ja mitä ei saa lähettää, sillä ois kuitenkin aina ihan kiva jos sitä omaa lähetettyä korttia osattaisiin arvostaa, oli se sitten millainen tahansa (jos ei oikeasti mene sieltä mistä rima on matalin). Eräs kaverini oli kerran lähettänyt jollekin miehelle kortin, jossa oli joku maalaus. Se mies ei ilmeisesti olisikaan halunnut maalauskortteja, joten siltä tuli tosi äkäinen "kiitosviesti" takaisin ja tyyppi oli vaan ilmoittanut kaverilleni, että pistää kortin eteenpäin. Aika tylyä.

Se siitä avautumisesta, indonesialaisnainen oli valmis vastaanottamaan mitä vaan, joten halusin lähettää ensimmäisen Jetoy-korttini :-) Mulla kesti hetken aikaa lämmetä noille jokseenkin friikeille kissoille, mutta onhan ne kieltämättä aika suloisia. Viime viikolla tilasin Etsystä itselleni lisää näitä kortteja!

Paras Postcrossing-juttu pitkään aikaan on kuitenkin tämä kortti joka eilen saapui Venäjältä. photo _MG_3294_zpsab384bc9.jpgKuvassa on siis Venäjän keisari Nikolai II:n perhe. Tämä jengi on siis se surullisen kuuluisa viimeinen Romanov-perhe, joka teloitettiin vuonna 1918. Mulla kiinnostaa kyseisen tsaariperheen historia siksi, että yksi perheen ja kuvan tyttäristä (taitaapa olla tuo tuima neiti vanhempiensa takana) on siis se Anastasia, jonka huhuttiin päässeen pakoon tästä teloituksesta ja josta on tehty se piirretty ja kaikki. Oon katsonut lukemattomat dokumentit aiheeseen liittyen ja lukenut näistä Anastasia-huijareista, joten olin kieltämättä vähän pettynyt kun tässä jokin aika sitten varmistettiin että kyllä se Anastasia teloitettiin muun perheen mukana.

 photo _MG_3288_zps37bf063a.jpgTämän kortin halusin lähettää piristyksenä ihanalle ystävälleni Maijulle, joka tuossa vähän aikaa sitten muutti omaan kämppään, joten ajattelin että ois kiva postittaa jotain pientä, kun en välimatkan takia ihan seku vain pääse piipahtamaan. Eilen Maiju laittoikin sitten viestin, että postikortti oli saapunut perille :-)

7. marraskuuta 2013

071

Hups ja hei ja tylsä iltapäivä = sinne meni kaksipalkkinen ulkoasu. Sieltä tuli kyrilliset aakkoset banneriin. Ei siitä sen enempää, vaihtelua jälleen tämäkin.

Eilen vastusti vähän kaikki, eikä mistään meinannut tulla mitään, joten suokaa anteeksi tuo kaamea sekasotkumuokkaus. Tässä kuitenkin muutaman päivän sisällä saapunutta ja lähtenyttä postia.
 photo joo_zpsc815d4b9.jpg
Ihastuttava Stitch-kirje tuli jo viime viikolla Essiltä, ja vastaukseksi hän saa Disney-teemalla jatkuvan kirjeen :-) Koholla (mulla kesti noin tunti ettiä tuo nimi tuolle varusteelle, olin ihan varma että sitä sanotaan vaapuksi, vaan eipä näin ollutkaan!) varustettu kortti lähti Chrisille Yhdysvaltoihin ja menikin jo perille - sattuipa kivasti että hän tykkää paljon kalastamisesta, vaikkei sitä profiilissaan maininnutkaan. Pupukortti matkasi Venäjälle, sillä vastaanottaja kertoi tyttöystävänsä pitävän kaneista. photo _MG_3266_zps929f0faf.jpgKiinalaisnainen halusi muistaakseni hassun muotoisia kortteja, valkovenäläinen nainen taas erikoisia eläimiä. Toivotaan, että alpakka on sielläkin päin maailmaa erikoinen. Hollantilaismies ei kertonut itsestään mitään muuta kuin että on uskossa, joten lähetin hänelle sitten tylsästi kortin, jossa on kuva Tornion kirkon katosta. Australialainen nainen halusi kissakortteja. Eilen lähetin matkaan taas viisi uutta korttia, toivon mukaan kuvia niistäkin tulossa pian :-)

28. lokakuuta 2013

070

Muistin yhtäkkiä tuossa viime viikolla, että mulla on vielä yksi rullallinen kesällä otettuja filmikuvia, joita en ollut vielä skannannut. Tämä oli siis toinen niistä filmeistä, jotka olivat vioittuineita syystä tai toisesta. Tämän filmin kuvasin meidän Heinolan ja Helsingin reissuilla. Muitakin kuvia ois ollut, mutta ne siis oli menneet kehitysvaiheessa pilalle kun olin laittanut filmin jotenkin huonosti sinne kameraan.. Noh, tässäpä yhdeksän kuvan verran materiaalia meidän reissusta. photo 9_zps5b602393.jpg photo 8_zps89ae8623.jpgNämä kuvat on siis Heinolasta Riinan sukulaisten mökiltä. Oli muuten joka ilta tosi nätit auringonlaskut kun oltiin siellä! Harmi vaan, että ne parhaat huipentumat ehti aina mennä ennen kuin joudin kameran kanssa laiturille. photo 1_zpsf4164067.jpgKampissa istuskelemassa ja oottamassa Lottaa! Ja uusi paita päällä. Muistan vaan, että tuona päivänä tuuli aika kovasti. photo 7_zpse41316ce.jpg
Lotta maailmanpyörässä. photo 3_zps5c4d34c9.jpgHelsinki maailmanpyörästä katsottuna. photo 4_zps698e62f4.jpg
En ymmärrä että miks tähän laitteeseen pitää joka vuosi päästä kastelemaan ittensä.. No, tulipahan koettua tänäkin vuonna! Riina ja Lotta kolmannessa penkissä läpimärkinä. photo 2_zps512f053e.jpg
Tässä kuvassa oli hassusti vähän kahta kuvaa päällekkäin. Ihan veikeän näkönen silti. Myöskään valovuotoja minun kameralla otetuissa kuvissa ei oo ennen ollut, mutta ilmeisesti sen takia kun se filmi oli huonosti niin niitä oli tullut. photo 5_zps59f58271.jpg
Riina hostellilla kirimässä kaikkia päivän aikana menetettyjä datailu-tunteja. photo 6_zps040f9074.jpg
Ben & Jerry'sillä! En tykkää yhtään noista jäätelöistä, ne on niin oksettavan makeita. Otin kuitenkin huvin vuoksi sellaista kuin Raspberry Brownie, eikä se ollu aivan hirveän makuista. Mutta tuo pikkuinen kipollinen oli kyllä just sopivan verran sitä..

Mulla on vielä yksi filmi kehittämättä, siinä ei oo pelkkiä kesäkuvia vaan vähän kaikenlaista sekalaista seurakuntaa, mutta yritän kuvata sen loppuun, kunhan keksin mitä kuvaisin! Siinä pitäis olla ainakin jokunen onnistunut kuva Qstockista, mutta niitä ei kyllä montaa oo kun luotin niin sokeasti siihen Holgaan, jolla otetuista kuvista ei sitten tullutkaan mitään. En muista mitä kaikkia muita kuvia oon sille filmille napsinut, mutta sitten kun se on täynnä ja on rahaa käydä teettämässä ne kuvat niin sittenpä ne nähdään täälläkin :-)