12. maaliskuuta 2019

ROTTERDAM ON FILM

Hei vaan! Tässä hieman esimakua seuraavasta matkapostaussarajasta, joka käsittää Rotterdamin, Bruggen ja Amsterdamin. Lennettiin vuosi sitten Hollantiin katsomaan Aleksia, joka oli Rotterdamissa vaihdossa. Nämä kuvat otin päivänä, jona vuokrattiin aivan surkeat pyörät. Joka hetki pyörän selässä oli täyttä tuskaa ja kaiken lisäksi hollantilaiset ovat niin ammattipyöräilijöitä, että kyllä minua vähän hirvitti siellä hurjassa liikenteessä pyöräillä. En uskalla mennä edes Tampereen keskustaan pyörällä!

Hiya! Here you'll get a little foretaste of what is yet to come - this post starts a series of traveling posts where I'll share some insights to my trip to The Netherlands and Belgium from last year. A year ago me and Riina packed our bags and flew to The Netherlands to meet Aleksi, who spent the spring semester in Rotterdam as an exchange student. I took these photos on a day when we decided to rent bikes and cycled around Rotterdam. Every moment on that bike was pure agony (the seat was very hard) and on top of that I felt like a 5-year-old trying to ride a bike among the professional cyclist Dutches. It was a very hectic experience, I barely have the nerves to ride a bike in the city center of Tampere!






Riina ja Aleksi nauttimassa kevätauringosta Delfshavenissa. Tämä on kyllä yks minun lempikuvista ikinä!

Riina and Aleksi enjoying the Spring sun in Delfshaven. This must be one of my favorite pictures ever!

Nämä kuvat vuorostaan ovat Erasmus-sillalta! Ylempään kuvaan onnistuin taltioimaan näköjään myös Aleksin takaraivon. Alemman kuvan minusta otti Aleksi.

These photos were taken on the Erasmus Bridge. As you can see on the upper picture, I somehow managed to include the back of Aleksi's head in the picture too. That picture of me was taken by Aleksi.

Pyöräretken viimeinen varsinainen etappi oli varsin idyllinen hollantilainen maisema. Lepuuteltiin pyöräilystä kärsineitä takamuksiamme järven rannalla tuulimyllyjen vierestä ja ihailtiin järven toisella puolella näkyvää Rotterdamin keskustan siluettia. 

Jännä juttu muuten, näistä kuvista voi saada sellaisen käsityksen, että tuolta siellä Rotterdamissa näytti, mikä ei muuten ollenkaan pidä paikkaansa! Rotterdam oli meidän ensimmäinen kohde koko reissulla ja oltiin Riinan kanssa kyllä todella yllättyneitä siitä, että Rotterdamissa ei juuri noita perinteisiä ruskeita tiilitaloja näkynyt. Ainakin mie olin odottanut aivan todella stereotyyppistä hollantilaista kaupunkia, mutta sellainen Rotterdam ei kyllä arkkitehtuurinsa puolesta ollut.

Saatiinkin kuulla, että Rotterdam pommitettiin toisessa maailmansodassa aivan maan tasalle, minkä takia se on paljon erilaisempi ja modernimpi kuin esimerkiksi Amsterdam. Rotterdamin keskusta näytti aivan joltain nykyaikaiselta metropolilta pilvenpiirtäjineen. Tällä samaisella pyöräretkellä käytiin myös Euromastissa, jonka korkeuksissa nappasin muutaman kuvan Rotterdamista. Näette niitä sitten myöhemmin - ja viimeistään silloin huomaatte, mitä tarkoitan kun sanon, että Rotterdam oli paljon modernimman näköinen Amsterdamiin verrattuna!

Our last stop was a very idyllic Dutch sight on the lake with the windmills and everything. We sat there for a while and let our behinds (sore from all the cycling) rest for a while too. We had a beautiful view to the silhouette of Rotterdam.

Funny thing though, by looking at these pictures you might get the idea that this is what Rotterdam looked like, which is absolutely not true! Rotterdam was our first destination of the trip, and I have to admit that me and Riina were very surprised to notice that Rotterdam was pretty much everything else than those old brown brick houses that you expect to see when you travel to The Netherlands.

We learned that Rotterdam was bombed to the brim in WW2, which is why it looks so much more modern than Amsterdam for example. The city center of Rotterdam was like any other big metropolitan with the skyscrapers and all. On that day we also went up to the Euromast and I also took some pictures of the city from up high. So in the next posts you'll see how modern Rotterdam looks compared to Amsterdam!

10. maaliskuuta 2019

FOALS: EVERYTHING NOT SAVED WILL BE LOST PT. 1

Ihanaa, ihanaa! Yksi minun ikisuosikeistani, Foals, julkaisi perjantaina pitkään odotetun viidennen albuminsa! Ja se on TODELLA HYVÄ. Mastiaisia uudesta levystä on saatu pitkin alkuvuotta ja ne ovatkin olleet aivan erityisen herkullisia. Parastahan tässä kaikessa on se, että levyn "toinen puolisko", Everything Not Saved Will Be Lost Pt. 2, julkaistaan vielä tämän vuoden aikana! Viime levystä on aikaa nelisen vuotta, eli onhan tässä odoteltukin.



Itse tutustuin Foalsiin joskus tämän vuosikymmenen alussa. Ensimmäinen kappale, jonka bändiltä kuulin, Balloons, saa edelleenkin sukat pyörimään jaloissa. Ensimmäisten levyjen jälkeen bändin tyyli on muuttunut jonkin verran, mutta ei lainkaan huonompaan suuntaan. Nykyisen Foalsin tavaramerkkinä tunnetaan raskaat kitarasoolot, joita tällä uudellakin levyllä kuullaan paljon.

Olen nähnyt bändin livenä kerran, Ruisrockissa vuonna 2015. Vielä lippuja ostaessani Foalsin esiintymistä ei ollut julkistettu, mutta sitten kun julkistettiin, olin kyllä aivan ikionnellinen. Keikkasunnuntai oli aivan älyttömän kuuma, mulla oli palanut otsa ja olin jo aivan kurkkuani myöten täynnä koko Ruissia (en oikein tykännyt siitä, etteivät ihmiset osanneet yhtään käyttäytyä). Kun menin Rantalavalle odottamaan keikan alkua, jotkut kolme räkänokkaa tunkivat väkisin minun eteeni. Jouduin loistavalta keskipaikalta lavan oikeaan sivuun ja edessäni keikkui koko ajan joku kameramies (ks. kuvat). Olin tosi ärsyyntynyt tilanteesta, mutta mielialani muuttui äkkiä, kun yksi eteeni änkeneistä pojista huusi kaverilleen kännyykkään, että "ME OLLAAN ASAP ROCKYN ETURIVISSÄ!!!". Vahingoniloisena seurasin poikien riemua aivan keikan alkuun asti, jolloin he tajusivat, että ei tämä ehkä ollutkaan se Asap Rocky. Hah!

En muista keikasta paljon muuta, kuin että se oli ihan saakelin hyvä (katsokaa vaikka tämä artikkeli, jos ette muuten usko). Foalsin Ruisrock-esiintyminen oli mulle ylipäätään niin suuri yllätys, että koko keikka tuntui aivan epätodelliselta. Harmillisesti keikalla ei ollut kovin monta riviä yleisöä, mikä tuntui jollain tasolla henkilökohtaiselta tappiolta. Muistaakseni Foalsilla oli ollut pieni keikkatauko ennen Ruissia, joten mulla oli bändin puolesta vähän paha mieli. Mielestäni se pieni yleisö oli kyllä hyvin mukana, mutta silti harmitti, että bändin ensimmäinen Suomen-keikka ei saavuttanut kovin suurta katsojakuntaa. Sen jälkeen heitä ei ole kyllä Suomessa näkynytkään, toivottavasti eivät säikähtäneet yleisökatoa!



Joka tapauksessa, tämän postauksen tarkoituksena oli oikeastaan jakaa teille tämänhetkiset lempikappaleeni uudelta levyltä. Kuunnelkaa nämä ja tutustukaa myös vanhempaan tuotantoon, jos melodinen pop kiinnostaa; kaksi ensimmäistä levyä ovat edelleen suosikkini koko bändin tuotannosta. Saa nähdä, kipuaako tämä uusi levy useamman kuuntelukerran jälkeen kärkeen.


Okei, linkitän nyt ihan varmuuden vuoksi tähän loppuun vielä suosikkibiisejäni muilta levyiltä. Älkää missatko näitä!


Ps. blogin nimi vaihtui! Blogi tuntuu taas vähän kotoisammalta uuden nimen myötä. 😊

ENG: Hi everyone! It's me, Jutta. I had a small crisis with the future of this blog, but for now I ended up changing the name and the direction as well when it comes to the themes of this blog. As you know, during the recent years I've been (more or less) actively writing about my pen palling hobby, but as for now I feel like I'd like to carry on with some new themes. I don't know if I'll abandon the snail mail theme for good, but right now I send and receive mail so randomly, that if that would be the main discussion of this blog, I wouldn't have much to post about. That is due to the fact that I'm quite busy with school at the moment, and hence I can't write to my friends as often as I'd like to. Instead I want to introduce you to the other things that tickle my fancy, those being for example music, movies and traveling.

As you probably noticed above, recently I've been extremely psyched about the new Foals album, Everything Not Saved Will Be Lost Pt. 1! I strongly recommend you to take a listen and fall in love with this amazing band. See you in the next post and thanks for putting up with my irregular posting schedule!

12. helmikuuta 2019

MITÄS NYT?

No niin, otsikkohan sen aika lailla tiivistääkin. Viimeisimmästä postauksesta on aikaa lähes päivälleen viisi kuukautta, kameraan en ole koskenut moneen kuukauteen ja kirjoitusinto on kadonnut jonnekin teille tietämättömille. Syksy oli kiireinen. Tein tosi paljon töitä ja työstressin määrään nähden myös tosi paljon koulujuttuja. Työtilanne kuitenkin muuttui äkillisesti joulukuun lopussa, ja vuoden vaihteen jälkeen mulla on ollut vähän liikaakin aikaa. Tuntuu, että en oikein tiedä, mille tässä alkaisi. Työnhaku on jälleen ajankohtainen stressin aihe koulusta puhumattakaan.

Sitten on tämä blogi. Minun pieni internetnurkkaukseni, jonka olen jättänyt ihan heitteille. Syyskuun lopussa lähdin Marriah'n ja Annin kanssa parin viikon turneelle ja sen jälkeen minusta ei olekaan kuulunut täällä mitään. Kaiken stressin myötä motivaatio vähän lopahti, en ole syksyn jälkeen jaksanut kuvata mitään posteja ja jos totta puhutaan, niin kirjeitäkin olen saanut kirjoitettua vain vaivoin. Olen miettinyt tosi paljon, mitä tämän blogin kanssa teen, ja pitkään ainoalta vaihtoehdolta tuntui blogin sulkeminen. Tuntuu, että olen ollut ajautumassa tähän pisteeseen jo viimeiset pari vuotta, sillä olen ollut aika tyytymätön omaan "kädenjälkeeni" ja oman lisänsä bloggausinnon laskuun ovat tuoneet tekniset vaikeudet - ensin Photobucketin sekoaminen ja nyt viimeisimpänä Flickrin päätös muuttaa palvelunsa maksulliseksi. Olen siis käyttänyt noita palveluita alustana kuvilleni, sillä en ole halunnut ladata niitä blogiin Bloggerin kautta.

Vuosien saatossa blogi on ollut minulle niin tärkeä ja niin selkeä juttu; välillä on ollut taukoja ja ongelmia, mutta sitten kun bloggausinnostus on iskenyt, on tuntunut siltä kuin olisi palannut takaisin kotiin. Nyt kuitenkin koti tuntuu vähän vieraalta ja kolkolta. Puhuin jo varmaan reilu vuosi sitten siitä, että haluaisin kirjoittaa enemmän musiikista, kirjoista, elokuvista ja tv-sarjoista ja teinkin lyhyen postaussarjan, jossa esittelin vuoden 2017 lemppareitani. Kirjejutut, jotka ovat jo vuosia olleet tämän blogin kantava teema, ovat edelleen minulle läsnä päivittäisessä elämässäni. Etenkin ne ihmiset, jotka kirjeenvaihto on minun elämääni tuonut, ovat mulle aivan korvaamattomia. Tuntuu kuitenkin siltä, että mulla ei oikeastaan ole enää motivaatiota kirjoittaa postijutuista. Harmillisesti kirjeenvaihdon harrastaminen on muuttunut kausittaisemmaksi ja ehkä osaksi sen takia tuntuukin siltä, että jos jatkaisin postijuttujen kirjoittamisesta, mulla olisi aika harvoin tänne asiaa.

Sen sijaan haluaisin kirjoittaa matkoista ja noista yllä mainituista musiikki- ja elokuvasuosituksista ja muista jutuista. Ehkä ihan vähän käsitöistä? Mulle on kuitenkin epäselvää, mitä tämän blogin lukijat minun blogilta etsivät tai kaipaavat. Se on ihan selvää, että mitään aktiivista lukijakuntaa minun blogillani ei ole, eikä ole varmaan koskaan ollutkaan, mutta kyllä tänne kävijätietojen perusteella aina joskus joku eksyy. Harvoin, mutta eksyy kuitenkin. Siispä minun kysymykseni kuuluukin, onko minun blogini lukijoilla kiinnostusta lukea muista aiheista kuin postijutuista? En millään haluaisi jättää bloggaamista kokonaan, mutta toisaalta blogi on sosiaalisen median muotona nykyään sellainen, että sen kautta on vaikea tavoittaa ihmisiä, jos lukijakuntaa ei ole vuosien varrella karttunut satoja tai tuhansia. Sosiaalisen median kautta kommunikointi on siirtynyt Instagramiin, Twitteriin ja Youtubeen, eikä mikään ihme. Esimerkiksi Instagramin kautta tulee juteltua ja kommunikoitua täysin tuntemattomien ihmisten kanssa hyvinkin usein ja jokainen postaus saa takuuvarmasti ainakin yhden tykkäyksen. Blogissa näen kuinka moni postausta on käynyt katsomassa, mutta esimerkiksi viime vuoden aikana julkaistuihin yhdeksääntoista postaukseen on kommentoitu kahdeksan kertaa, jos jätän omat kommenttini pois laskuista. Tavallaan siis näen, että kyllä täällä joku minunkin lisäksi käy, mutta harvoin kukaan jättää käynnistään varsinaista jälkeä. Se on sääli, sillä joka ikinen kommentti tekee minut aivan älyttömän iloiseksi. Mitä tällä siis ajan takaa on se, että esimerkiksi juuri Instagramissa vuorovaikuttaminen on jotenkin paljon mutkattomampaa ja siihen on ehkä pienempi kynnys. Kuka tahansa blogia kirjoittanut tietää, että on tosi tylsää, jos postauksen tekemiseen käyttää paljon aikaa, mutta lopulta vaikuttaa siltä, kuin kukaan ei huomaisi sitä.

Tällaisia ajatuksia mulla on viime aikoina ollut blogista ja bloggaamisesta. Nyt on sitten aika harkita, että mitä seuraavaksi. Pähkinänkuoressa: haluaisin jatkaa kirjoittamista / haluaisin kirjoittaa jostain muusta kuin postijutuista / jos jatkan kirjoittamista, on pakko löytää jokin fiksu alusta kuvien lataamista varten / on myös tehtävä ulkoasumuutoksia / on ehkä poistettava vanhoja postauksia tai löytää helppo keino, jolla saan kuva-asiat vanhoista postauksista järjestykseen. Mitäs TE tästä tuumitte?